torstai 17. lokakuuta 2013

Tarviin sun silmiä,vaikket nää mua niillä enää

Sinisilmäsyys.
Se on asia,jota kukaan ei halua myöntää itselleen.En ees minä välillä.Mulla on ystävä,tai kaveri.En edes oikeastaan tiedä,mikä hän mulle nykyään on.Tapana on puhua pahaa ja jos hänelle avaa asiaa,niin suuttuu.Oon aina jotenkin säälinyt häntä,kuinka hän kertoo miten huonosti hänellä menee.Ei mullakaan aina ole niitä hyviä hetkiä,mutta eihän se silti anna mulle lupaa olla ilkeitä muille,eihän?Sitten tämä,että ollaan kavereita,silloin kun hänelle sopii.Miks ei voi vaan kertoa heti,tässä ja nyt,että mä en oo kiva ihminen hänen mielestä.On aika epäkohtelijasta mennä puhumaan seläntakana sitten ns.Paskaa.Tosiaan vielä ilman varsinaista syytä.Tarkottaako se sitä,että tällä ihmisellä on paha olla,vai että oon sen arvonen,että musta puhumiseen kannattaa käyttää omaa 'arvoaan'?

Ollaan tästä muutamien kavereidenkanssa puhuttu,ihan yleisesti aiheena ja kaikki on ollut sitä mieltä,että ei kannata alkaa syyttämään itseään tollasen ihmisen takia tai että ei vaan välitä.Mutta miten sitten kun ei itse haluais alentua samalle tasolle,mutta ei ole vaihtoehtoja,kuin purkaa sydäntään muille ja joku kääntääkin sen pahanpuhumiseks?

Onko muilla kokemuksia tälläsistä 'kavereista?'

Okei,sitten vähän muuta asiaa. En oo koskaan ehkä uskaltanut kertoa itsestäni oikein mitään.Oon siis tällänen 'perus' tyttö.Tosiaan mua itseä välillä pelottaa mun oma käytös.Välillä kun olen suuttunut vaikka jollekkin toiselle,oon todella ilkee ja saatan tehdä hetkellisesti vaikka hänen koulupäivästään tms.Yhtä helvettiä.Oon alkanu vastanyt pienenajan sisällä sisäistämään mitä mä oikein teen.Miks vajoon yhtä alas kun muut?En mä kellekkään mitään pahaa tahdo,mutta kuitenkin sanon asiat aina suoraan,niin että ei varmasti jää mikään epäselväksi.Oon kuitenkin oikeesti tosi kiva ja mukava,mutta en luota helposti ihmisiin ja ehkä siks ensivaikutelma saattaa musta olla aika karsee.En esitä kuitenkaan,sen voin sanoa,vaikka välillä muista tuntuukin siltä.Ei mulla ole tarvetta.Oon räiskyvä persoona,eikä siihen tarvi tekosyitä.Kuitenkin,'sorruin' tossa jokunen aika sitten sellasiin porukoihin,joissa tehtiin asioita vähän lain molemmin puolin.En oo todellakaan ylpee mistään mitä oon tehny/nykyään on jäänyt ns.rutiiniks mutta kaverit vaan vei mukana.Sitten multa alettiin kyselemään,että miks oon niin feikki jne.Ei se sitä ollu,tunsin vaan hyväksyntää kun tein kaiken perässä mitä muut,no tuntuko se sitte oikeesti hyvältä.Ei todellakaan.Nykyään en enää pyöri paljoa näissä porukoissa ja oon löytäny täältä meiltäpäin kavereita ja paikkoja missä pyöriä.Pointti vaan oli,että kannattaa miettiä kaks kertaa mitä tekee.Muhun on vaikuttanu jonkunverran ihan psyykkiselläkin puolella nää mun aikasemmat valinnat,mutta ei niistä nyt sen enempää,ehkä tareeks avautumista tälle illalle?



-dokasin ja mokasin, sekavuus sokasi
päässäni tiesin että pakko tehä jotakin 
mul oli paha olo, olin väsynyt kaikkeen 
sit sain sen kipinän, vaihdoin isomman vaihteen 
katoin peilikuvaa, sanoin ääneen pystyt siihen 
hymyilin, suljin silmät, laskin viiteen
..ja se hetki pelasti mun elämän 
tein jotain mitä kukaa ei ois uskonu mun tekevän
..tumppasin, jätin viinan, tulin uskoon 
vapaana kaikest tajusin vasta mihin must on 
..pääsin kahleist, toivon sulle sitä samaa
elän ja hengitän, oon viimeinkin vapaa.

.kaikki on kii omist valinnoista 
jos oisin valinnu toisin oisinko jo poissa
..entä jos en ois saanu elämääni kuntoon
tai niitä säröjä omatuntoon
jos en olis mokannu oppisinko koskaan
elämääni ja muita arvostaa
en usko sattumaan, mä uskon kohtaloon 
arjen sankari, unelmani totta on. 

ole itse se muutos jonka haluut nähdä
tee se niin et se lähtee sydämestä
taputa tahtiin, tunne rytmi veressäs
sulje silmät, tunne muutos edessäs

-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti